Susanna
Olen käynyt Buddhalaisella keskuksella 2010-luvun alusta. Olin juuri läpikäymässä vakavan sairastumisen myötä kriisiä. Ennen sairastumistani olin lukenut buddhalaisia tekstejä, joissa puhuttiin siitä, että elämässä on kärsimystä. Se millä on merkitystä on, kuinka suhtaudumme kärsimykseen. Tämä idea oli ajatusmaailmassani vallankumouksellinen. Tajusin, että asia on juuri niin.
Tämä ja lukuisat muut buddhalaiset opetukset tuntuivat ”käyvän järkeen”. Se vetosi minuun samoin kuin Buddhan ajatus siitä, että kaikkea hänen opettamaansa ei tarvitse niellä sellaisenaan. ”Kannattaa kokeilla itse.” Tämä vapaus kiehtoo minua. Sama vapaus ilmenee viidessä eettisessä ohjeessa. Voit toimia taitavasti ja rakentaa taitavia mielentiloja. Voit toimia taitamattomasti ja rakentaa taitamattomia mielentiloja. Yksinkertaista ja niin voimallista. Mediaatio tukee kaikkea tätä.
Koska halusin sitoutua harjoitukseen enemmän, pyysin päästä mitraksi ja myöhemmin pyysin päästä vihkimyskuntaan. Olen tällä hetkellä TFO (Training for ordination) -mitra.
Minulle on ollut tärkeää löytää harjoituksen tueksi sangha, eli henkisten harjoittajien yhteisö. Triratna on tuntunut minulle kodikkaalta yhteisöltä. Tärkeää on ollut myös se, että haluaa sitoutua ja tukea sanghaa esimerkiksi auttamalla toiminnan järjestämisessä ja kehittämisessä. Oman addiktiotaustani vuoksi luonnollinen tapa olla mukana on viikoittaisten Eight Step Recovery -toipumisryhmien toiminnan mahdollistaminen, sen kirjallisuuden kääntäminen ja osallistuminen isommassa mittakaavassa kansainvälisen Buddhist Recovery Networkin toimintaan. Toivon, kokemuksen ja toipumisen jakaminen niiden kanssa, jotka kärsivät myös addiktioista, on todella inspiroivaa.
Arkisessa työroolissani olen luokanopettaja ja mindfulness-ohjaaja. Koulutan pääasiassa addikteja kahdeksan viikon Mindfulness ja addiktio -kurssilla ja opettajia työhyvinvoinnin näkökulmasta sekä viemään kouluun mf-menetelmiä